Vedonlyöjän rikosoikeudellisen vastuun ongelmakohdat urheiluvedonlyönnissä
Tekijä: Jussi Sarvikivi
Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja.
Urheiluoikeuden sarja 15
Turku 2006
ISBN 951-29-3071-4
ISSN 1459-7004
Sivuja: XIII + 70
Hinta: 23,00 euroa
Urheilun kaupallistumisen ja oikeudellistumiseen myötä ovat urheiluun liittyvät taloudelliset intressit kasvaneet huomattavasti. Viimeisimpänä taloudellisen intressin muotona voidaan pitää urheilua koskevaa vedonlyöntiä. Vedonlyönti tuo parhaimmillaan urheilutapahtuman seuraamiseen lisää jännitystä. Vedonlyönnin varjopuoliin kuuluvat kuitenkin mahdollisuudet otteluiden tuloksista sopimiseen, otteluiden järjestämiseen ja suurienkin vedonlyöntivoittojen saamiseen vilpillisin keinoin.
Suomessa käytiin 2000-luvun alussa ns. pesäpallon sopupelijutussa ensimmäinen oikeudenkäynti urheiluvedonlyöntiin liittyen. Oikeudenkäynnissä väitettiin, että syytetyt olisivat peleistä sopimalla ja niistä sittemmin vetoa lyömällä syyllistyneet petoksiin. Sekä Vantaan käräjäoikeus että sittemmin Helsingin hovioikeus hyväksyivät tämän väitteen. Vedonlyöjien katsottiin erehdyttäneen Veikkausta pelin aitoudesta ja siten aiheuttaen Veikkaukselle taloudellista vahinkoa. Vedonlyöjät itse saivat tämän seurauksena oikeudetonta taloudellista hyötyä.
Tutkielmassa käsitellään ns. vedonlyöntipetoksen rakennetta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten petoksen tunnusmerkistö vedonlyönnissä mahdollisesti täyttyy ja toisaalta missä tilanteissa voitaisiin katsoa, että se ei täyty. Tutkielmassa keskitytään rikosoikeuden yleisten oppien ja rikosoikeudellisten oikeusperiaatteiden soveltamiseen vedonlyönnissä ilmenevään vilpilliseen toimintaan. Lisäksi tutkimuksessa esitetään arvioita siitä, miten tuomioistuimet näiden soveltamisessa pesäpallon sopupelijutussa onnistuivat.
Tutkielman loppupuolella esitetään myös arvioita vedonlyönnin nykyiseen sääntelyyn liittyvistä ongelmista. Tällöin käsitellään sekä urheilun itsesääntelyssä että lainsäädännössä esiintyviä ongelmakohtia ja jopa puutteellisuuksia. Arvopaperimarkkinalain sisäpiirisäännöksiä käytetään vertailunormeina, kun pohditaan vedonlyöjillä olevaa ns. kiellettyä tai sisäpiirintietoa.
Tutkielman ulkopuolelle on pääosin rajattu osallisuus-, seuraamus- ja tahallisuuskysymykset. Painopiste on ennen kaikkea itse petossäännöksen vedonlyöntiin soveltumisen arvioinnissa.
Tutkielman johtopäätöksenä on, että pesäpallon sopupelioikeudenkäyntien tuomioissa tehdyt päätelmät petoksen soveltumisesta vedonlyöntiin voidaan pääosin hyväksyä. Tällöin on kuitenkin oltava kyse ns. kiinteäkertoimisista vedonlyöntikohteista ja vedonlyöjien on oltava henkilöitä, jotka itse jollakin tavalla ovat otteluiden lopputuloksiin voineet vaikuttaa. Ns. kolmansien osapuolten vedonlyöntiin, eli sellaisten henkilöiden vedonlyöntiin jotka eivät itse ole osallistuneet ottelun lopputuloksen sopimiseen tai siihen vaikuttamiseen, ei petossäännös kiinteäkertoimisissakaan vedonlyöntikohteissa näyttäisi soveltuvan. Lisäksi vedonlyönnin kehityksen myötä on tarjolle tullut myös sellaisia vedonlyönnin muotoja, joihin petossäännös ei näyttäisi lainkaan soveltuvan.
Avainsanat: laillisuusperiaate, petos, rikosoikeus, sisäpiirikaupat, sopupeli, urheiluoikeus, vedonlyönti